Järjestyssäännöt

Yleisen viihtyvyyden vuoksi on hyvä tietää, mitä perussääntöjä noudattamalla luomme mahdollisimman mukavan liikuntaelämyksen sekä itsellemme että ympäristöllemme. Nautinnollisia virkistyshetkiä tiloissamme!

 

Turvallisuus

Mukavan harjoittelun ja turvallisuuden varmistamiseksi noudatetaan ohjaajan neuvoja ja ohjeita. Tavoitteena on liikunnan ilo ja sen turvaaminen paitsi itselle myös muille harrastajille. Mikäli harjoittelija omalla toiminnallaan vaikeuttaa harjoituksen läpivientiä tai muutoin aiheuttaa haittaa mukavalle harjoitukselle tai turvalliselle läpiviennille, on ohjaajalla oikeus estää tai keskeyttää tällaisen henkilön harjoittelu. Kyse voi olla esimerkiksi ohjeiden noudattamatta jättämisestä tai muiden harjoittelun vaikeuttamisesta. Harjoittelun keskeyttämisessä ei ole kyse rangaistuksesta, vaan iloisen ja turvallisen harjoitteluympäristön turvaamisesta kaikille tunnille osallistuville harjoittelijoille. Epäkohdan ollessa jatkuvaa, voi ohjaaja asiaa harkittuaan estää harjoittelijan pääsyn tunnille. Jos harjoittelija poistetaan näistä syistä tunnilta, emme ole velvollisia korvaamaan takaisin kurssin hintaa.

 

1. Hygienia
Muu kuin normaaliin liikkumiseen ja puhtauteen (esim. suihkussa käyminen) liittyvä toiminta (kuten ihokarvojen ajelu, hiusten värjäys tai leikkaus, kynsien ja jalkojenhoito tai muut vastaavat toimenpiteet muille asiakkaille) on tiloissamme kielletty, ellei kyseessä ole Spirit Keskuksen järjestämä kurssi tai muu vastaava erityistilanne.

 

2. Tavaroiden säilytys, arvoesineet ja löytötavarat
Tavaroiden jättäminen pukukaappiin tai säilytyslokeroon on aina asiakkaan omalla vastuulla ja arvokkaimmat tavarat kannattaa jättää kotiin. Pukukaapit ja säilytyslokerot ovat tarkoitettu vain päiväkäyttöön. Tavaroiden ja vaatteiden jättäminen niihin yön yli on kiellettyä. Löytötavaroita voit tiedustella asiakaspalvelusta. Spirit Keskus Oy ei vastaa kävijän kadonneesta omaisuudesta.

 

3. Omat eväät
Eväitä voi syödä ainoastaan henkilökunnan osoittamassa tilassa.

 

4. Häiritsevä käytös
Henkilökunnalla on oikeus poistaa päihtynyt tai muutoin häiritsevä henkilö. Käänny rohkeasti henkilökunnan puoleen, jos havaitset arveluttavasti tai häiritsevästi käyttäytyvän kävijän.

 

5. Vain terveenä liikkumaan
Nautit itsekin käynnistäsi eniten tullessasi liikkumaan vain terveenä.

 

6. Ikärajat
Ikärajat on määritelty kurssikohtaisesti yleisen turvallisuuden takaamiseksi. Pienet lapset eivät saa oleskella tiloissamme ilman huoltajaa/valvojaa heidän oman turvallisuutensa vuoksi.

 

7. Liikuntavarusteet
Tiloissa käytetään asianmukaisia sisäliikuntavaatteita. Saleihin ei saa tulla ulkokengissä.

 

8. Treenipyyhe
Toivomme sinun käyttävän tiloissamme treenipyyhettä. Pyyhi laitteet ja välineet käytön jälkeen. Käyttäjiä on paljon ja näin varmistamme, että laitteet ovat aina siistejä. Käytäthän myös aina juomapulloa, jossa on korkki.

 

9. Välineet
Palautathan välineet aina alkuperäisille paikoilleen.

 

10. Kohteliaisuus
Annathan kaikille mahdollisuuden harjoitella rauhassa ja toimit muutoinkin tiloissamme toiset huomioon ottavalla tavalla.

 

11. Korvausvelvollisuus
Jos asiakas vaurioittaa tahallisesti Spirit Keskuksen kalustoa, kiinteistöä tai irtaimistoa, hän on velvollinen korvaamaan vahingon täysimääräisesti. Tiloissa on nauhoittava videovalvonta.

 

12. Matkapuhelimen käyttö
Matkapuhelimesi voit jättää harjoitussaleissamme oleviin säilytyslokerikkoihin (tai aulan lokerikkoon) äänettömälle ja ilman värinähälytystä. Näin itselläsi sekä muilla asiakkaillamme on mahdollisuus häiriöttömään kuntoiluun. Jos kuitenkin olet esim. päivystysvuorossa ja tarvitset matkapuhelinta myös tunnin aikana, voit kysyä erikseen ohjaajalta lupaa puhelimen käyttöön / äänten pitämiseen puhelimessasi.

 

13. Kuvaaminen
Video- tai valokuvaaminen tiloissamme kameralla, matkapuhelimella tai muulla vastaavalla laitteella on kielletty ilman erillistä lupaa.

 

14. Oma turvallisuus
Kysy tarvittaessa opastusta henkilökunnalta. Muistathan, että olet vastuussa omasta turvallisuudestasi. Spirit Keskus Oy ei vastaa asiakkaiden sairastumisesta, loukkaantumisesta tai onnettomuudesta tiloissaan/alueellaan.